Ajatuksia vuoden 2021 alussa

Vuoden vaihtuessa on hyvä palata asetettujen tavoitteiden äärelle, joita olen viimeksi miettinyt tasan vuosi sitten. Tavoitteiden tai haasteiden asettaminen vuosittain auttaa hiljentymään (ainakin itseäni) sen äärelle, minkä asioiden parissa haluan puuhailla ja tekevätkö ne minut onnelliseksi.

Viime vuonna olen toivonut itselleni enemmän lukuintoa, käsitöitä, retkeilyä ja viisi kulttuurielämystä. Vallitsevan pandemian takia kirjastossa käynti ja kulttuurielämykset ovat jo heti alkukeväästä jääneet väliin. Huomaan kaipaavani suuresti konsertteja, markkinoita tai ihan mitä vaan, missä on musiikkia, ihmisiä ja kauniita asioita esillä. Käsitöitä on tullut tehtyä sitäkin runsaammin ja loppuvuonna aloitin parhaan ystäväni kanssa mahtipontisen Novitan Pohjantähti-kirjoneulemekon neulomisen. Retkeilyintoa oli hauska miettiä Retkihaasteen avulla ja tällekin vuodelle olen tulostanut haasteen jääkaapin oveen. Saimme vuonna 2020 ruksittua yli kolmekymmentä retkikohdetta haasteesta, mutta retkeily tyssäsi siihen, kun rakas koiramme Usva menehtyi äkillisesti elokuussa. Tämän jälkeen kävely missään lähiympäristössä tai metsässä on tuntunut melko kurjalta ilman riemukasta hännänheiluttajaa.

Elämämme ilo, Usva, menehtyi elokuussa 2020

Olen viettänyt myös ostolakkoa, joka päättyi jo heinäkuun lopussa. Kuten monella muullakin, aluksi se on vaatinut hieman ponnistelua. Lopulta vaatteiden tai tavaroiden ostaminen on jäänyt vähemmälle sekä monet tarvittavat asiat on saatu lainaan tai ilmaiseksi Facebookin roskalavalta (ihmiset heittävät välillä mitä mainiointa tavaraa pois!). Ouluun muuttaessa olemme tehneet muutamia välttämättömiä ostoksia, mutta asettumisen jälkeen ei ole juurikaan tarvinnut ostaa mitään. Loppujen lopuksi erittäin hauska kokemus, joka sai pohtimaan omaa arkea ja kuluttamista eri tavalla.

Tuoreena keliaakikkona olen myös opetellut uudelleen leipomaan. Leivän ja pullan leipominen gluteenittomilla tuotteilla on suorastaan taitolaji ja vuoden treenaamisen jälkeen olemme onnistuneet tuottamaan muutaman maukkaan ja rakenteeltaan järkevän version. Sämpylät olivatkin ensimmäiset harjoituskappaleet, jossa ei (tiettävästi) ole kamalan vaikea epäonnistua. Viime aikoina olen erityisesti innostunut tekemään vuokaleipiä ja rieskoja!

Gluteenittomia sämpylöitä, lokakuussa 2020

Vuodelle 2021 olen miettinyt seuraavanlaisia tavoitteita:

Islantilainen villapaita. Olen pitkään halunnut neuloa villapaidan, erityisesti perinteisestä islantilaisesta villalangasta. Myös itse villapaidan neulominen ei ole kuulemma kovin vaikeaa. Netistä löytyy muutamia ilmaisia ohjeita sekä kirjastosta saa lainattua myös ohjeita villapaidan neulomiseen (kannattaa varautua hyvin pitkiin varausjonoihin!).

Retkihaaste 2021. Koska retkeily on ihanaa, terapeuttista ja sanoinko jo ihanaa? Tulostettava haaste löytyy suoraan täältä. Toivottavasti löydämme retkeilyintomme tänä vuonna uudelleen!

Kasvisruokavalion uudelleen opettelu. Olen pitkään suosinut kasviruokavaliota (lakto-ovo), kunnes keliakia-diagnoosin myötä perusasiat menivät uusiksi. Ehkä enemmänkin sen takia, että diagnoosi tuli yllätyksenä ja koko jääkaapin ja kuivakaapin sisältö meni uusiksi. Nyt tuntuu, että olen valmis perehtymään asiaan uudelleen ja tarkastelemaan kaupan gluteenitonta kasvisruokavalikoimaa. Ja oikeasti, se on aikamoinen ilmastoteko.

Sokerilakko. Apua, en usko että sanon tämän ääneen! Rakastan sokeria ja se on ollut aina lohtuni elämäni kaikissa hetkissä: limsat, mehut, suklaa ja keksit. Ehkä vähän liikaakin ja se näkyy taas vyötäröllä. Usvan kuoleman jälkeen söin aivan tajuttoman määrän jäätelöä. Stressaavan työpäivän aikana saatoin hakea pullon kokista tai levyn suklaata ja vetää ne ykkösellä alas. Siispä välttääkseni diabeteksen luovun vuoden alussa (ainakin aluksi) limsasta, mehusta, suklaasta, jäätelöstä, kekseistä ja karkeista. Tavoitteena vähitellen vähentää sokerin käyttöä, eikä yhtäkkiä lopettaa kaikkea kerralla. Katsotaan kuinka pitkälle tässä haasteessa oikein pötkitään!

Oikein inspiroivaa ja mukava uutta vuotta! <3

Koti-ikävä

Siitä on tasan kuusi kuukautta, kun pakkasin tavarani ja muutin pääkaupunkiseudulta Ouluun. Luovuin monista turvallisista asioista, kuten vakituisesta työpaikastani, tukiverkostostani ja tutusta ympäristöstä. Lähdin Ouluun, jossa minua odotti elämäni mies, asunto, työttömyys ja tuntemattomat seudut. Olen aina pitänyt heittäytymisestä ja uskonut siihen, että asiat järjestyvät, vaikka selviä suunnitelmia ei olekaan. Ja niinhän ne järjestyivätkin. Olen löytänyt rakastavan ja turvallisen miehen, erittäin mielenkiintoisen työpaikan heti muuton jälkeen sekä oppinut hassuja asioita Oulusta (niistä lisää myöhemmin).

Kevättalven palmikkolapaset, helmikuussa 2020

Huomaan eläväni poikkeuksellisen onnellista aikaa, sillä minulla on paljon hyvää ja uutta arjessani. Ja samalla tunnen oloni aika yksinäiseksi. Olen käynyt ahkerasti pääkaupunkiseudulla moikkaamassa perhettäni ja ystäviäni, joka on samalla helpottanut ja lisännyt koti-ikävääni. (Ajatelkaa miten hassua, että voi tuntea olonsa kotoisaksi kun banaanin vaakanumero on tuttu 13, eikä 74!) Tuntuu, että elän jonkinlaisessa murrosvaiheessa, jossa olen irtaantumassa pääkaupunkiseudun vilskeestä, mutta en ole kuitenkaan juurtunut Ouluun. Olen potenut koti-ikävää mm. Afrikan reissullani, jolloin minulla oli määräaika kunnes palaan kotiin. Nyt minulla on koti-ikävä, vaikka olen kotona.

Melkein kolmikymppisenä ei ole helppoa luoda uusia tuttavuuksia, etenkään Suomessa. Oululaiset ovat kovia höpöttämään tuntemattomille mm. kaupoissa, uimahalleissa ja kaduilla, mutta keskustelu on usein yleismaailmallista etkä välttämättä törmää samaan ihmiseen uudelleen. Koirapuistot ovat kuuluisia kohtaamispaikkoja, josta voisi löytää potentiaalisia tuttavuuksia, mutta alussa minulla oli vaikeuksia aina ymmärtää keskustelun aiheita, sillä paikalliset uutiset tai paikkojen nimet eivät olleet vielä tuttuja. Olen myös lukenut paikallisen seurakuntalehden (pääkaupunkiseudulla Kirkko&Kaupunki, Oulussa Rauhan Terveyhdys) moneen kertaan läpi, mutta siellä ei ole juuri minkäänlaista toimintaa kolmekymppisille työssäkäyville aikuisille.

Alkuvuoden aikana olen saanut kaikenlaista aikaiseksi, jolla olen yrittänyt päästä yksinäisyyden tunteesta eroon. Olen saanut monia neuletöitä valmiiksi, ommellut vanhoista lakanoista rättejä ja yöpuvun, tehnyt pitkiä kävelylenkkejä Usvan kanssa sekä asentanut Pokemon GO:n kuluttaakseni aikaa. Helmet lukuhaaste on hiipunut kuukauden aikana, sillä Oulun kirjastojen käytännöt ovat olleet hieman erilaisia kuin olen tottunut. Olen myös huomannut, ettei kaikkea kannata oppia kerralla ja siksi olen yrittänyt keskittyä yhteen asiaan kerralla. Työkaverini ovat vinkanneet tosi kivoja lähialueen tapahtumia ja kutsuneet minut keikoille mukaan, josta olen äärimmäisen onnellinen. Myös mieheni perhe on ottanut minut hyvin vastaan ja olemme viettäneet monia mukavia iltoja yhdessä.

Yritysmaailmassa muutoksen sopeutumiseen menee noin kolme vuotta. Jos tämä pätee yksityiselämään, on minulla vielä pitkä matka edessä totutella Oulun arkeen. Toisaalta yritysmaailmassa on yleensä useampi kuin yksi henkilö, joiden täytyy sopeutua muutokseen. Puoli vuotta uudessa kaupungissa tai työpaikassa on kuitenkin aika lyhyt aika ja uskon, että vuoden päästä olen löytänyt täältä paikkani. Onnekseni minulla on liikkuva työ, jonka avulla Oulun kadut ja paikat tulevat nopeasti tutuksi. Lopulta tämä on aika pieni paikka ja kaikki tiet vievät nelostielle, josta osaan ajaa kotiin. Tämä irtaantumisen tunne on täysin ymmärrettävää, joskin välillä turhauttavaa. On kuitenkin ollut mukavaa uppoutua erilaisiin käsityöprojekteihin, johon en ole löytänyt kunnolla aikaa. Pitänee ottaa tästäkin elämänvaiheesta kaikki irti!

Liina Laitisen Ystävänpäiväsukat, helmikuussa 2020

Novitan palmikkolapasten ohje löytyy täältä

Niina Laitisen Ystävänpäiväsukat KAL (eli Knit ALong) toteutettiin Taimitarha Facebook-ryhmässä helmikuussa 2020

Oi uusi 20-luku, olet täynnä elämää!

Ensimmäiset kirjat Helmet 2020-lukuhaasteeseen

Vuosi 2019 on ollut tapahtumarikas ja kasvattava! Olen muuttanut Ouluun, opetellut hauva-arkea ja haastanut itseäni uuden työn ohella. Neuletöitä tuli tehtyä yllättävän paljon, mutta en ole ehtinyt kertomaan niistä täällä sen enempää. Vuoden 2019 liittyvät lupaukset ovat olleet enemmänkin ilmastolupauksia, kuten hedelmäkestopussien ompelu ja käyttöönotto, siivousvälineiden yksinkertaistaminen kemikaalittomiin vaihtoehtoihin, palasaippuaan vaihtaminen ja vaatteiden korjaaminen, just to mention few! Vuoden aikana tuli tehtyä myös muutama huippu reissu Amerikkaan, Kanadaan ja Maltalle.

Vaikka en pidä uudesta vuodesta rakettien ja niistä jäävien roskamäärien takia, olen tykännyt muistella mitä vuoden aikana on tullut tehtyä. Usein pääsen yllättymään, kuinka paljon asioita onkaan tullut tehtyä. Tavoitteitakin on kiva miettiä, sillä ne antavat mukavaa potkua ja niihin on helppo palata keskellä vuotta. Tavoitteita ei tarvitse ottaa vakavasti ja ne on hyvä räätälöidä itselle sopiviksi, jotta ne olisivat inspiroivia.

Vuoden 2020 tavoitteissa haluan keskittyä asioihin, joista erityisesti nautin, mutta ne jäävät silti usein tekemättä:

Helmet lukuhaaste 2020. Kokeilin ensimmäistä kertaa lukuhaastetta vuonna 2017. Valmistuin sosionomiksi joulukuussa 2016, jonka jälkeen elämässä tuntui olevan tyhjä aukko tentti- ja opparikirjojen jälkeen. Yöpöydälläni, työpöydälläni ja keittiön pöydällä oli opintojeni aikana jatkuvasti joku kirja, johon tarttua. Lukuhaasteella sain korvattua tämän aukon näppärästi. Kertaakaan en ole saanut haastetta loppuun asti, mutta olen saanut kokea mielenkiintoisia ja hätkähdyttäviä lukukokemuksia! Tänä vuonna toteutan lukuhaasteen niin, että saan kuitata yhdellä kirjalla kaksi kohtaa, jos ne sattuvat sopimaan listassa oleviin ehtoihin. Helmet lukuhaasteesta löydät lisää tietoa täältä.

Jämälangoista neulottuja sormikkaita, 2018

Yksi käsityö valmiiksi kuukaudessa. Olen aloitellut paljon käsityöprojekteja, jotka ovat jääneet kesken ja muutamat odottavat innolla jonossa. Jos saisin tehtyä edes yhden työn valmiiksi kuukaudessa, saisin jämälanka-projektiani sujuvammin eteenpäin, vanhoja projekteja valmiiksi ja uusia innostavia töitä alulle.

Viisi kulttuurielämystä. Rakastan teattereita, musikaaleja, festivaaleja ja musiikkielämyksiä! Silti niitä tulee tehtyä aivan liian vähän. Vuonna 2019 kävin katsomassa Aladdin-musikaalin New Yorkissa Broadwaylla (mikä oli fantastinen kokemus!) sekä perinteisen Raskasta Joulua-konsertin Hartwall Areenalla. Tänä vuonna pystyn varmasti parempaan, jos vain talous antaa periksi.

Auringonlasku Hirvisuolla Yli-Kiimingissä, 2018

Lisää eräilyä ja liikuntaa! Enpä muista milloin viimeksi olen käynyt luontopolulla tai telttaretkellä, vaikka rakastan luonnossa olemista yli kaiken. Pohjois-Pohjanmaalla asuessa on loistava mahdollisuus tutustua uusiin paikkoihin ja matkustaa näppärämmin pohjoisempiin kohteisiin. Koiramme Usva alkaa olla jo iso ja jaksaisi varmasti luontoretkiä.

Vanhoja valokuvia selaillessani huomasin, että vuosi 2018 on ollut hyvin reissurikas ja toimelias vuosi. Kuvia katsellessani tuli hyvä fiilis asioista, joita olen saanut kokea ja nähdä. Muistan vuoden hyvin myös siksi, että innostuin kuuntelemaan äänikirjoja erityisen paljon. Uudessa kaupungissa on mahdollisuus kokea vaikka ja mitä, etenkin jos (tai siis, kun!) saan luotua uusia ystävyyssuhteita. Sitä varten olisi hyvä miettä harrastustoimintaa, mutta vaihtoehtoja näyttää olevan runsaasti. Haastavaa valita keramiikan, tanssin, viittoma- tai saksankielen kurssien väliltä ja kaikkea ei voi valita :D Ensimmäiseksi aion kuitenkin siivota joulukamppeet ja kuuset pois ja tuoda taloon raikkautta käymällä kaappeja läpi, ostamalla tuoreita kukkia sekä vaihtamalla lakanat ja saunomassa jalkakylvyn kera!

Oi vuosi 2020, uskon, että tulet olemaan elämää täynnä! ❤

Lempivuodenaikani askarteluhetkiä

Vuoden paras aika on taas koittanut: joulun odotuksen ja valmistelun aika! Olen aina pitänyt postikorttien ja kirjeiden lähettämisestä ja Ouluun muutettuani koen ne entistä merkityksellisemmäksi, sillä kaikki ystäväni asuvat etelässä. Olen saanut äidiltäni aikoinaan ison läjän kaikenlaisia askartelutarvikkeita, kuten kartonkeja, kortteja ja teippejä sekä olen itse ostanut kierrätyskeskuksesta vanhoja karttoja ja nuottivihkoja. Myös kaikenlaisia lehtileikkeitä on tullut keräiltyä aikamoinen läjä. Tavoitteeni on käyttää suurin osa vanhoista askartelutarvikkeista pois, joten olen useamman vuoden askarrellut joulukortit itse.

Joulukortteja / Joulukuu 2019 

Tänä vuonna järjestimme Oulussa asuvan partiokaverini kanssa joulukorttien askartelupajan joulutorttujen ja totin merkeissä. Toimme molemmat omia askartelutarvikkeita käyttöön ja kortteja tehdessä pääsimme vaihtamaan kuulumisia. Oli hauskaa huomata, miten partiokaverini oli myös kerännyt kortteja ja leikkeitä korttiaskartelua varten. Lisäksi hän oli tulostanut vanhoja valokuvia ja liitti niitä joulukortteihin. Miten mainio idea! Itse käytin vanhoja jouluaiheisia papereita, joista leikkasin yksinkertaisia neliöitä. Niistä sai kivan näköiset lahjapaketit, kun päälle piirsi narut ja laittoi pienen timanttitarran päälle. Korttipohjana käytin vanhoja kartonkeja. Nämä kortit valmistuivat nopeasti ja niitä sai tehtyä monta kappaletta lyhyessä ajassa.

Joulukorttien askartelupajan tuotoksia / Joulukuu 2019

Myös joululahjojen suunnittelu on minulle erittäin mieluisaa puuhaa. Viime jouluna valmistin jouluglögiä itse ja ostin pullot kierrätyskeskuksesta. Glögipullon koristelin narulla, pienellä joulukortilla ja tähtianiksella. Olen myös leiponut kaikenlaisia herkkuja, kuten siemennäkkileipää ja toffeeta sekä kerran olen antanut itse tekemää pastaa joululahjaksi. Itse tehdyt ruokalahjat ovat mukavia lahjaideoita (vink! otan niitä mielelläni myös itse vastaan), ja tänä vuonna ajattelin kokeilla gluteenitonta toffeeta. Ruokalahjojen lisäksi päätin tehdä lähipiirilleni aineettomat joululahjat suunnittelemalla jokaiselle henkilökohtaisen lahjakortin. Askartelulaatikostani oli loppunut isot kirjekuoret, joten näpersin lahjakorteilla sopivat kirjekuoret vanhoista kartoista.

Sain idean lahjakortteihin Instagramista seuraamalla @arvokasmaailma ja @konkreettinen-tilejä, joissa on jaettu mahtavia aineettomia joululahjaideoita. Esimerkiksi @konkreettinen on tehnyt erilaisia lahjakortteja 14-vuotiaalle siskontytölle, joissa oli erilaisia lupauksia, kuten: "Tämän kortin käyttämällä äidin on pakko ostaa sulle paketti jäätelöä päivälliseksi huonona päivänä." (Kortit on hyväksytetty ensin lapsen vanhemmilla.)

Suurin osa joululahjoista ovat valmiina / Joulukkuu 2019

Joulun odotukseen kuuluu myös joulukalenterit. Pidän kovasti joulukalenterien tekemisestä ja suunnittelusta, eikä siihen tarvitse aina käyttää erityisen paljoa rahaa. Netissä ja sosiaalisessa mediassa on valtavasti ihania ideoita, millaisen joulukalenterin voi toiselle tehdä. Tänä vuonna olen kuullut ystävieni tekevän puolisoilleen olut joulukalenterin Pringles-purkeista, joka kuulostaa loistavalta idealta sellaiselle henkilölle, joka nauttii erityisesti oluesta.

Vuoden ostolakkoa kunnioittaen päätin toteuttaa joulukalenterin, johon ei tarvitse käyttää rahaa. Niinpä kirjoitin miehelleni 24 asiaa, joita rakastan hänessä. Aikaa säästääkseni kirjoitin ajatukset tietokoneella, tulostin ne ja leikkelin pieniin osiin. Liimasin paperit kartongille ja pakkasin ne sanomalehdistä arkarreltuihin pusseihin. Joulukalenterin pohja on tehty paksusta pahvista, joka on päällystetty afrikkalaisella kankaalla.

Mieheni joulukalenteri / Joulukuu 2019 

Pieni kurkistus joulukalenterin sisälle / Joulukuu 2019 

Olen yrittänyt integroitua Ouluun parhaani mukaan. Olen osallistunut vapaa-ajallani erilaisiin tapahtumiin siinä toivossa, että löytäisin uusia ystäviä. (Joo, sisäinen ekstroverttini vaatii lisää ihmiskontakteja arkeen :D) Marraskuun lopussa osallistuin yhden illan kranssi-kurssille, jossa Sokos Herkun Kukka järjesti materiaalit ja opastuksen kranssien oikeaoppiseen sitomiseen. Ilta oli erittäin mieluinen ja muiden kurssilaisten kanssa oli mukava höpötellä niitä näitä. Opin millaisia materiaaleja kannattaa valita ulko- ja sisäkranssiin. Alla olevaan kranssiin valikoin eukalyptusta, pehmeää sinikatajaa, pupunhäntää ja muutama puuvillan kukka. Spreijasin kranssiin kotona hiuslakkaa, jolloin linnut eivät syö kranssissa olevaa kuivaa heinää. Kurssilta jäi käteen kaksi kaunista kranssia, mutta ei tällä kertaa uusia ystäviä.

Joulukranssi ulko-ovessa / Joulukuu 2019

Valkea maa ja kirpakat kelit Oulussa ovat pitäneet mieleni yllättävän virkeänä. On ollut mukavaa huomata ruokavalion muutoksen positiiviset vaikutukset ja miten sitä on jaksanut väkertää kaikenlaista. Uusi työ ja kaupunki on haastanut minua oppimaan uusia asioita ja toimintatapoja, joka on tehnyt minulle hyvää. Olen päässyt tutustumaan itseeni paremmin, kasvamaan - jälleen kerran - lyhyessä ajassa ja ehkä pikku hiljaa pääsen asettamaan juureni tänne pohjoiseen.

Inspiroivaa joulun odotusta Sinulle! :) 

K niin kuin keliakia

Kirjoitin kesäkuussa ajatuksistani uupumukseen liittyen. Olen käynyt pitkään keskustelua itseni kanssa, mitä voisin lisätä tai muuttaa arjessani, jotta jaksaisin paremmin. Muutoksiakin olen tehnyt. Olen muuttanut loppukesästä pääkaupunkiseudulta Pohjois-Pohjanmaalle ja vaihtanut työpaikkaa. Olemme hankkineet uuden mieheni kanssa valtavan suloisen koiranpennun (heistä lisää myöhemmin). Arki on rauhoittunut, työ keventynyt ja kaupungin melu vaihtunut hiljaisemmaksi. Miksi siis vieläkin väsyttää? Välillä harkitsin vakavasti olenko edes työkykyinen ja mitä muita vaihtoehtoja minulla olisi työntekoon liittyen. Vai sopiiko kuormittava sosiaaliala minulle kuitenkaan, vaikka pidän ammatistani valtavasti ja koen olevani siinä ihan hyvä?

Ajatusten äärellä / Marraskuu 2019

Lokakuussa sain diagnoosin keliakiasta. Tulehdusarvoni ovat olleet koholla pitkään, mutta siihen ei ole löytynyt selitystä eivätkä arvot olleet hälyttävän korkealla, että sitä tutkittaisiin lisää. Äidilleni todettiin keliakia hiljattain, jonka myötä pääsin uudelleen verikokeisiin ja lopulta mahalaukun tähystykseen. Tuloksia odotellessa tutustuin hoitamattoman keliakian oireisiin, jotka täsmäsivät täysin: vatsakivut, löysä vatsa, voimattomuus, masentuneisuus, aloitekyvyn puute ja niin kutsutut "aivosumut", jolloin mitään ei jää päähän. Tämähän selittää jo niin monta asiaa!

Aloitin gluteenittoman ruokavalion heti saatuani diagnoosin. Siirtyminen tuntui aluksi todella vaikealta. Olen syönyt pitkään kasvispohjaista ruokaa, joten osa ruokailutottumuksista meni aivan uusiksi. Kaikkia rakastamiani kauratuotteita ei löydy gluteenittomana ja valmiit gluteenittomat pakastepizzat sisältävät lihaa, voi kurjuus! Kaupareissut venyivät melkein tuntiin, kun kaikista tuotteista piti lukea tuoteselosteet. Onneksi Keliakialiitolta saa ajankohtaista ja ytimekästä tietoa gluteenittomista vaihtoehdoista, esimerkiksi joulusuklaat on listattu selkeästi, thank God!

Gluteeniton tiramisu isänpäivänä / Marraskuu 2019

Monet gluteenittomat vaihtoehdot, kuten leivät, ovat tuottaneet pettymyksiä. Kulinaristinen puoleni on ollut koetuksella, mutta sinnikkyys palkitaan! Aina on löytynyt ainakin yksi maittava vaihtoehto. Helpointa on kuitenkin leipoa itse gluteenittomat leivät, näkkileivät ja piirakat sun muut. Odotan pelonsekaisin tuntein gluteenittomien joulutorttujen makua, sillä tortut ovat olleet minulle Se Juttu joka joulu, eivätkä Facebookin keliakia-ryhmän leivontayritykset vaikuta lupaavilta. Nopea ruokavalion muutos toi kummallista väsymystä ja välillä jopa käden nostaminen tuntui raskaalta. Se tuntui kammottavalta ja samalla todella ärsyttävältä, mutta onneksi se on helpottanut ja tunnen nykyään oloni paljon virkeämmäksi. Tällä hetkellä odottelen aikaa ravitsemusterapeutille, jotta voimme keskustella tarvittavista vitamiineista ja kasvisruokavalion toteuttamisesta jatkossa. Uskon, että saan sieltä hyviä vinkkejä tasapainoisen ruokavalion löytämiseksi ja varmasti muutama vitamiinikin olisi paikallaan.

Sosiaalisissa tilanteissa uusi ruokavalioni harmittaa, sillä pelkään sen aiheuttavan lähipiirilleni ylimääräistä taakkaa. Enhän ole itsekään osannut ottaa asiaa aikaisemmin huomioon, vaikka äidilläni on keliakia! Kuitenkin diagnoosi keliakiasta on ollut helpottava tieto. Saan parannettua arjessa jaksamista vain muuttamalla ruokavaliotani ja pystyn jatkamaan urasuunnitelmiani sosiaalialalla. Toivon, että saan itseni pian kuntoon, jotta jaksan puuhailla innostavia projekteja, kirjoitella ja tavata jälleen ystäviäni hyvällä energialla!

Hyvää perustietoa keliakiasta saat Keliakialiiton sivuilta.

Rastojen tarina

Tämä teksti on ollut valmiina jonkin aikaa, mutta olen epäröinyt sen julkaisemisessa. Miksi julkaisisin jutun omista rastoistani? Ketä se kiinnostaa? Onko siitä kenellekään mitään hyötyä?

Rastoista ei kuitenkaan ole kovinkaan montaa julkaisua. Nopealla googlailulla löytyy muutamia uutisia ja vanhoja keskusteluja rastojen hankkimisesta ja hoidosta. Lisäksi miksi en julkaisisi aihetta, jonka kirjoittaminen oli hauskaa ja saa minut muistelemaan ikimuistoista reissuani Afrikassa!

Afrikan matkan päätteeksi syksyllä 2015 päätin teetättää itselleni rastat Ghanassa ennen kotiin paluuta. Minulla oli pitkä suora tukka, enkä oikein tiennyt mitä sille voisi tehdä. Halusin jotain uuttaa ja pelkkä hiusten leikkaaminen tuntui tylsältä vaihtoehdolta. Mietin pitkään lettejä, mutta ne eivät olisi niin pitkäkestoisia kuin rastat. Juttelin paljon paikallisten kanssa rastojen teetättämisestä ja monille pitkä suora "obronin" eli valkoisen tukka oli uusi näky. Lopulta suomalaisen ystäväni ghanalainen mies tarjoutui tekemään minulle rastat.

Pian huomasin istuvani Osussa, Oxford Streetin varrella sijaitsevan pikkuliikkeen kadun kulmassa kahden ghanalaisen tuttavani kanssa, jotka aloittivat hiusten tupeeraamiseen. Juttelimme niitä näitä ja paikalle saapui paikallisia kavereita ihmettelemään operaatiota. Moni innostui auttamaan hiusten rastoittamisessa, sillä tukkaa oli paljon. Lopulta ympärilläni oli seitsemän miestä, osa tupeeraamassa ja osa pitämässä taukoa. Muistan myös sen, että vieressäni oli pikkuveljeni ikäinen nuori mies veistämässä koriste-esineitä. Tämän taidon hän oli oppinut isoisältään ja ansaitsi sillä nyt elantonsa. Ostin häneltä yhden teoksen muistoksi.

Rastojen väsäämisessä kesti kaksi päivää. Työn hintaa en enää muista, mutta se oli paljon edullisempaa kuin Suomessa teetetyt. Olin myös kuullut, että rastoja ei kannata teetättää kampaamoissa sen korkean hinnan ja permanentin takia. Nyt sain eksoottisessa maassa käsin tehdyt, uniikit rastat. Uusi tukka tuntui hassulta ja pääni näytti pitkään oudolta. Oli vaikea tottua rastoihin ja aluksi ne eivät näyttäneet yhtään sellaisilta kuin toivoin. Se ei myöskään vähentänyt saamaani huomiota Ghanassa ja moni alkoi kutsumaan minua Obroni Rasta Womaniksi. Pian opin, että siihen tuli vastata "One Love!".

Palattuani Suomeen huomasin, että omistamani hatut eivät enää mahtuneet päähän enkä juurikaan tiennyt miten näitä hiuksia tulisi hoitaa. Saako niitä kastella ja kuinka usein? Pitääkö ne pestä mäntysuovalla? Aloitin kuumeisen googlaamisen ja jälkiviisaana voin todeta, että Suomi24 ja hamppu.net eivät välttämättä ole parhaita paikkoja aloittelijalle etsiä tietoa. Suomeksi rastojen hoidosta ja huollosta on melko vähän tietoa, mutta kaiken tarpeellisen rastoista saa Kalma Dreads-sivuilta. Lisäksi Facebookin Takkutukka-ryhmässä voi kysellä ja keskustella aiheesta kuin aiheesta.

Rastoja voi huoltaa itse tai sellaisen henkilön luona, joka sen osaa tehdä. Olen käynyt muutamien eri huoltajien luona ja loppuvaiheessa löysin Facebookin Takkutukka-ryhmästä mainion huoltajan, jonka luona olen käynyt useammankin kerran. Huolto on hoidettu kammalla ja virkkuukoukulla siten, että sojottavat irtohiukset tupeerataan ja virkataan takaisin juureen. Kävin myös kerran kampaamolla huoltamassa rastani, mutta se oli todella kallista ja tulos ei ollut kovinkaan onnistunut. Mikäli kaipaat vinkkejä rastojen huoltamiseen liittyen, laita minulle rohkeasti viestiä!

Vaikka kommelluksia ja oivalluksia on matkan aikana tullut, on rastojen hankkiminen on yksi hauskimmista ja kätevimmistä ideoista, jonka olen uskaltanut toteuttaa! Kun ne ovat asettuneet ja huopuneet ajan kanssa (minulla se kesti vuoden), ne näyttävät aika kivoilta. Niitä on helppo pitää auki, laittaa nutturalle tai sitoa muihin hauskoihin kampauksiin. Aamullakaan ei tarvitse käyttää aikaa hiusten laittamiseen, mikä sopii minulle mainiosti.

Pesemisessä ja kuivattamisessa on iso työ ja sille on varattava aina kokonainen aamu-tai iltapäivä. Pesuvälit ovat harventuneet vuosien myötä, joten hiusten pesemiseen käytetty aika ei ole juurikaan noussut. Käyttämäni shampoo (Prisman edullisin vaihtoehto) alkoi kuivattaa päänahkaa ja hilseen määrä alkoi jossain vaiheessa olla aikamoista. Nyt olen siirtynyt Lushista hankkimaani meriruola-palasaippuaan, joka tuntuu toimivan hilseongelmaan mainiosti. Myös Saaren Taika teepuu palashampoo on ollut mitä mainioin vaihtoehto kuivalle päänahalle. Mutta jos jotain minä ikävöin hiusten pesussa, niin juuri föönattu sileä ja tuuhea tukka!

Lisäksi minulla on vuosien saatossa katkennut muutama rasta. Pitkän selvittelyn jälkeen olen todennut katkeamisen johtuvan löysistä kohdista. Rastojen tekeminen omiin hiuksiin on haastavaa, sillä niitä ei välttämättä saada niin tiiviiksi kuin pitäisi. Nukkumisen, hiusten sitomisen ja arjen touhussa hiukset alkavat katkeilemaan löysissä kohdissa, jos asiaan ei reagoi ajoissa. Tässä tapauksessa oli liian myöhäistä ja ensimmäinen putoamaisillaan oleva rasta katkaistiin saksilla. Rastoja voi pidentää ostamalla kuitu- tai aitohius lisäkkeitä. En ole vielä kuitenkaan sisäistänyt ajatusta, että joku entinen rastapää myy omia hiuksiaan toisten jatkoksi tai ainakaan laittamaan niitä omaan päähäni!

Suosittelen lämpimästi tutustumaan rastojen teetättämiseen, hoitoon ja huoltoon ennen niiden hankkimista. On hyvä muistaa, että rastojen teetättämisen jälkeen ne eivät aina näytä ensin siltä, miltä toivoisit niiden näyttävän. Niille on annettava aikaa asettua ja tiivistyä. Minun tapauksessa maltti olisi ollut valttia ja Ghanasta kotiin palattua kulttuurishokin lisäksi taistelin oman tukkani kanssa pitkään. Ajan kanssa aloimme tulla toimeen ja pelisäännöt hoidon suhteen alkoivat hahmottua.

Vaikka olenkin alkanut harkistemaan rastojen luopumisesta (alkavat nimittäin käydä aika raskaiksi) rohkaisen kokeilemaan rastojen teettämistä, jos niistä jaksaa pitää huolta. Hyvin hoidettuina rastat ovat oikein näppärät ja niistä voi saada varsin tyylikkäät! :) 

Aika nollata | Ajatuksia uupumuksesta

Jos ihmisellä olisi kovalevy, haluaisin nollata omani juuri nyt.

Elämme aikaa, jossa pitäisi ylläpitää sosiaalisia suhteita, elää terveellisesti, huolehtia perheestä, harrastaa ja menestyä uralla. Vahva sitoutuminen omaan työhön ja korkeat tavoitteet altistavat helposti työuupumukselle. Joka neljäs työikäinen suomalainen kärsii lievästä työuupumuksesta. Ja näin on käynyt nyt myös minulle. Olen siirtynyt vuosi sitten uuteen toimipisteeseen töihin, jonne sopeutuminen on ollut melko vaikeaa. Lisäksi työssäni on jatkuvia muutoksia muuttuvien ohjeiden ja vaihtuvan henkilöstön takia. Viime aikoina koko työyhteisö on ollut suurten muutosten äärellä.

On olemassa väsymystä johon auttaa nukkuminen ja lepo. Ja on olemassa väsymystä, jossa olet puristanut kaikki mehut itsestäsi eikä sinulla ole enää mitään annettavaa työlle, läheisille, ystäville eikä omalle hyvinvoinnille. En ole jaksanut tehdä pitkään aikaan asioita joista pidän tai pitäisi tehdä. Jäin usein töihin hoitamaan asioita, jonka takia en ehtinyt joogaan (ja johon olen harrastuksena rakastunut täysin!). Viikonloput eivät enää riittäneet palautumiseen, vaikka kuinka yritin levätä. Lopulta työ oli ainoa asia joka hallitsi arkeani ja imi minusta kaiken irti.

Olen ollut nyt yli kuusi viikkoa sairaslomalla, jonka aikana olen oikeastaan vain nukkunut hurjia tuntimääriä ja yrittänyt hoitaa välttämättömiä asioita, kuten laskujen maksamiset ajallaan. Sosiaalisissa tilanteissa olen ollut kiinnostunut muiden asioista, mutta en ole pystynyt kuuntelemaan ja muistamaan heidän kertomiaan juttuja sekä olen sanonut väsyneenä asioita, joita en ole tarkoittanut. Olen unohdellut valtavasti asioita, niin pieniä kuin suuriakin.

Usein uupumuksen rinnalla kulkee masennus. En kuitenkaan koe olevani masentunut, ainoastaan väsynyt ja kaikkeni antanut. Harmitti ihan valtavasti, että olin epäonnistunut kuuntelemaan itseäni ja pitämään itsestäni huolta. Kaipasin avuksi lomaa, lepoa ja keskusteluapua. Lääkäri antoi kuitenkin diagnoosiksi sekamuotoisen ahdistus- ja masennusreaktion ja määräsi minulle mielialalääkkeitä, joiden käytön lopetin muutaman viikon jälkeen. Lääkkeistä tuli entistä väsyneempi, turtuneempi ja huonompi olo. En ole kamalan lääkemyönteinen, mutta avoin kokeilemaan mikäli lääke todetaan tarpeelliseksi. En kuitenkaan pidä ajatuksesta, että uupuneelle tarjotaan mielialalääkkeitä, jotta tämä voisi palata nopeammin töihin. Tehokasta ehkä, mutta ei järkevää.

Juhannuksena minulla oli pitkästä aikaa sellainen olo, että olen jälleen elossa. En väsähtänyt keskusteluista ja uusista sosiaalisista tilanteista sekä olen saanut nukuttua kokonaisia öitä. Olen jaksanut tehdä ruokaa ja tehnyt pieniä muutoksia kodin sisustukseen, jotka tuovat raikkautta ja energiaa. Toipumiseen on auttanut lepo, läheisten tuki ja ymmärtäväisyys sekä puhuminen ja kehotietoisuus (hengitysharjoitukset ja hieronta). Nämä ovat mielestäni oikeat lääkkeet uupumisen hoitamiseen.

Vaikka palaan hieman vastahakoisesti töihin ensi viikolla, aion pitää omasta hyvinvoinnistani paremmin huolta. Siihen auttavat erilaiset innostavat kokeilut ja leikkimieliset haasteet (tietenkin kevyellä otteella ja pienin askelin), jotka laittavat minut keskittymään itseeni ja pitämään itseni arjen keskiössä. On aika opetella kastelemaan itseään säännöllisesti, ettei nuupahda uudelleen elottomaksi ja voimattomaksi.