29. huhtikuuta 2019

Tilaa keväälle, tilaa omille ajatuksille

Olen muuttanut uuteen asuntoon neljä kuukautta sitten ja ensimmäistä kertaa asun aivan yksin. Aikaisemmin olen asunut perheeni kanssa, sitten muutamien miesystävien ja kimppakämppisten kanssa. Myös ulkomailla olen asunut jaetussa asunnossa tai huoneessa muiden ihmisten ympäröimänä.

Nyt olen ensimmäistä kertaa yksin, omien ajatusteni parissa. Yksin oleminen ja yksinäisyys ovat kaksi eri asiaa, enkä juurikaan tunne olevani yksinäinen. Saan olla kiitollinen siitä kuinka ihana perhe minulla on, miten merkittäviä ystäviä olen saanut ja miten mielenkiintoisia tuttavia minulla on elämässäni.

Yksin oleminen liitetään usein yksinäisyyteen, josta saadaan helposti negatiivissävytteinen kuva. Yksin olemisella voi olla kuitenkin merkittävämmät vaikutukset, jos siitä osaa tai pystyy ottamaan hyödyn irti. Sitä kautta pystyy tutustumaan paremmin itseensä sekä voi löytää tilaa tehdä mitä vain, minkä kautta oppii seisomaan omilla jaloillaan.

Yksin oleminen oli minulle alussa pelottavaa enkä oikein ymmärtänyt miksi. Sain muuton jälkeen vähäiset tavarani nopeasti paikoilleen ja hankin ilmaiseksi tai kirpputorilta välttämättömät asiat, jotka kodistani puuttuivat. Pian minulla oli suurimmaksi osaksi kaikki tarpeellinen, mutta kodinomaiset asiat kuten matot, kirjahylly, pöytätaso ja verhot puuttuivat. Päätin hankkia ne ajan kanssa, kun sopiva tuote sattuisi silmääni osumaan. Tavoitteenani oli hankkia asuntooni "Spark Joy"-ajatusmallilla asioita ja tavaroita, jotka tuottavat minulle iloa.

Olin kaksi kuukautta tyhjän oloisessa asunnossa enkä viihtynyt siellä ollenkaan. Huomasin lähteväni jatkuvasti ulos asioille tai tapaamaan ystäviäni, sillä en kertakaikkiaan pystynyt viettämään aikaa kotona. Suorastaan välttelin kotona olemista, sillä koko paikka ei edes tuntunut kodilta. Katselin kaikenlaisia vaihtehtoja mattoihin sun muihin liittyen, jotta asunnosta saisi viihtyisämmän. En kuitenkaan saanut mitään aikaiseksi asian edistämiseksi ja välillä koko ajatus kodin sistustamisesta tuntui turhalta. Yövyin jopa usein ystävieni luona, koska kotona oleminen tuntui niin pahalta. Aloin myös vakavasti harkitsemaan onko minulla jonkinlainen läheisriippuvaisuus.

Lopulta tajusin, ettei huonon olon syy ollut keskeneräinen asunto tai yksin oleminen, vaan tunne siitä, että olen taas jonkinlaisessa lähtöpisteessä ja kauempana elämäni tavoitteista. Se tuntui ahdistavalta enkä aluksi halunnut hyväksyä asiaa. Täytän pian kolmekymmentä enkä ole yhtään lähempänä vakituista parisuhdetta, perhe-elämää tai edes asunnon ostamista! (Asunnon ostaminen ei muuten ole ollut minulle koskaan tavoite, mutta se nähdään usein jonkinlaisena elämän virstanpylväänä ja siksi otan sen tässä yhtenä esimerkkinä esille.)

Filosofi ja tietokirjailija Frank Martela kannustaa kolumnissaan pohtimaan omia elämän arvoja ja tavoitteita, jotta emme lähtisi elämään toisten unelmia. Martelan mukaan elämä ei ole projekti tai päämäärä, vaan matka. Aluksi Martelan sanat oli vaikea sisäistää, sillä omaa elämää on helppo verrata muiden elämään. Miten minä voisin saavuttaa asioita, jotka muutkin ovat jo saavuttaneet? Suurin osa ystävistäni ovat avo/avioliitossa, ovat saaneet lapsia tai tehneet tietoisen päätöksen etteivät hanki lapsia, tai ovat ostaneet asunnon tai lähteneet kiertämään maailmaa.

Mutta hetkinen, eikös tämä ole juuri sitä toisten unelmien elämistä? Omiin unelmiini kuuluu perhe ja turvallinen koti, mutta jokaisellahan on omanlaisensa matka päämäärän tavoittelemiseen. Ei siis pitäisi verrata etenemistahtia toisiin. Joillakin on paremmat eväät ja voimat matkaan, joillakin pitää olla monta levähdyspaikkaa matkan varrella. Vaikka päämääräni voi tuntua tällä hetkellä kaukaiselta, voi joskus matkan teko yllättää ja olla nopeampaa kuin osaan edes odottaakaan. Nyt pitäisi keskittyä hetkeksi maisemien katseluun ja miettiä mihin suuntaan sitä lähtisi. Ennen kaikkea matkan kokeminen rakastamansa henkilön kanssa olisi asia, jossa voisi oppia ja kokea monia ihmeellisiä asioita.

Kiitos Frank! Taisin vihdoin saada ajatuksestasi kiinni. Yksin oleminen on pikku hiljaa alkanut tuntua kutkuttavalta tutkimusmatkalta. Ehkä en olisi pystynyt tällaiseen tutkimusmatkaan yksin parikymppisenä! Yksin olemisen ei myöskään pidä loppua, jos jatkaisi elämää jonkun kanssa yhdessä. Sille pitäisi löytää aina silloin tällöin hetki aikaa.

Olen myös innoissani, että kotini näyttää vihdoin minulta ja siitä on tullut oma turvallinen Spark Joy pesäni. Täällä tulee olemaan tilaa auringon valolle, vieraille ja omille ajatuksilleni.