Missä lämmin, siellä kissa.

Kaunis ja lohduton tammikuu

KyJy-projekti on saatu päätökseen ja loppuraportti lähetettiin aikatataulun mukaisesti. Mielestäni onnistuin ensikertalaisena melko hyvin, sillä kahdestakymmenestä projektista vain yksi jäi kesken. Isän villapaita oli lopulta liian kova pala purtavaksi, varsinkin kun se on ensimmäinen villapaita jonka neulon. Muut 19 käsityötä on pakattu ja lähetetty joululahjaksi ystäville, sukulaisille ja perheelle. KyJystä jäi erittäin hyvä mieli ja itsensä haastaminen tuntui hyvältä. Osallistun ensi vuonna aivan varmasti uudestaan, mikäli sellainen järjestetään!

Vihdoinkin löysin aikaa itselleni ja blogin kirjoittamiselle! Joulu sujui työn täyteläisesti ja vapaapäiviä oli vain jouluna, tapaninpäivänä ja uutena vuotena. Luulin pystyväni rentoutumaan työn ohella, mutta vuoroja tarjottiin lisää ja rahanhimoisena otin ne tietenkin vastaan.

Tammikuun ensimmäisen viikon jälkeen osallistuin O'Diakon Päivä Tukholmassa- opiskelijaristeilylle ja pääsin taas päivittämään ihanan keltaisia opiskelijahaalareita. Risteily oli erittäin onnistunut ainakin omasta puolestani, sillä Kauniaisten opiskelijoiden kanssa voi nauttia illasta ilman, että tarvitsisi huolehtia toisten alkoholinkäyttämisestä. Myös Tukholman visiitti oli mieluinen, sillä kiertelimme Södermalmin kirpputoreilla ja löysimme tunnelmallisen Bakverket- kahvilan (Bondegatan 59), jossa myytiin tuoretta leipää ja korvapuusteja sekä sieltä saa kuulemma kaupungin parhaan aamiaisen. Siksi meidän oli pakko kokeilla kuuluisaa aamiais-settiä ja oli kyllä maineensa veroinen! Kirpputoreilta löysin itselleni ihanan käsilaukun, virkkuukoukkuja, nappeja ja kauniin ristipisto-kankaan, joka sopii kivasti keittiön oveen.

Tähän kuukauteen mahtuu myös surullisia uutisia. Nimittäin ystäväni on kuollut joulun jälkeisenä yönä sydämen pysähdykseen. Hänellä ei ollut sairautta, joka olisi aiheuttanut sydämen pysähdyksen eikä kyseessä ollut alkoholi tai huumeet. Hän oli minun ikäiseni nuori mies, täynnä yllätyksiä, mielipiteitä ja jääräpäisyyttä. Eilen oli hänen hautaan siunaamisensa ja muistotilaisuus, jossa pääsin tapaamaan perhettä ja yhteisiä ystäviä. Kyyneleiden vuodattaminen ja hyvien muistojen muisteleminen tuntui lohdulliselta, mutta ajatus siitä, että hän on lopullisesti poissa on epätodellinen. Tällaiset tapahtumat herättävät paljon ajatuksia; olenko sanonut ikinä ystävilleni, kuinka tärkeitä ja korvaamattomia he ovat? Edesmenneelle ystävälleni olin sanonut muutamia kertoja, mutta en tarpeeksi. On todella surullista, että tällaiset tapahtumat laittavat arvostamaan omaa lähipiiriään, mutta hyvänä muistutuksena siitä, että kaikki ei ole pysyvää.

Olen usein ajatellut paljon kuolemaa ja kuoleman jälkeistä elämää. Nyt olen miettinyt sitä entistäkin enemmän sekä omaa uskoani Jumalaan. Ihmiselle on luonnollista syyttää Jumalaa, jos tämän elämä menee huonosti tai on menettänyt jotain tärkeää. Aina löytyy syyllinen jostain muualta kuin itsestä. Ilokseni olen huomannut, että en ole lähtenyt tällaiselle linjalle, vaan päinvastoin. Koitan ymmärtää ja luottaa siihen, että tämä kuuluu Jumalan suureen suunnitelmaan. Ehkä tällainen ajattelutapa voi merkitä askelta kohti aikuisuutta, tai lapsellisen lohduttavaa toivetta siitä, että rakas ystävä on matkalla parempaan paikkaan.

"Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä! Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä. Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani."

Psalmi 139:17–18