4. helmikuuta 2014

Intoa aikuissosiaalityössä

Vihdoinkin tammikuun etäopinnot ovat ohi. Tutkimus ja kehittäminen-verkkokurssi oli sinänsä kiva, sillä sain muutamia ideoita tulevaa opinnäytetyötä varten. Sinänsä hassua, että lähdemme miettimään oppariaiheita jo puolen vuoden opiskelujen jälkeen, mutta hyvähän se on aloittaa ajoissa.

Tämä verkkokurssi oli silti tuskaista. Tehtävien tekeminen yksin ei ole minun juttu, varsinkaan jos aihe ei ole kovin ajankohtainen tai kiinnostava. Erityisesti tieteellisten artikkeleiden ja opinnäytetöiden analysointitehtävää oli vaikea aloittaa, mutta onnekseni löysin hyvin mielenkiintoisia teoksia, esimerkiksi Lea Murron opinnäytetyö: Siunatut silmukat – Villasukat vapaaehtoisessa diakoniatyössä Alajärven seurakunnassa. Aihehan ei sinänsä ole vallankumouksellinen, mutta minulle hyvin mieluisaa luettavaa! 

Kurssin aikana sain myös aikaiseksi paljon. Kaikkea muuta kuin raporttien kirjoittamista, esimerkiksi tyhjille paristoille tarkoitettu purkki oli päällystettävä jollain kivemmalla kuin Jamie Oliverin naamalla. Lisäksi isoäidin neliöitä on tullut virkattua taas huimasti lisää.


Nyt meillä on alkanut aikuissosiaalityö, joka on hirmuisen mielenkiintoista! Tällä hetkellä käsittelemme huono-osaisuutta ja meillä on myös kenttätyötä jonkin verran. Osallistumme ryhmittäin mm. ruokajakeluihin sekä lähdemme observoimaan tiettyä aluetta ja haastattelemme paikallisia asukkaita. Teemme myös kirjallisen tehtävän, jossa tutkitaan ja pohdiskellaan tiettyä huono-osaisuuden ilmiötä. Meidän aiheenamme on naisiin kohdistuva perheväkivalta. 

Jaksoon liittyen olen löytänyt myös todella hyvää kirjallisuutta, jotka antavat hyvää osviittaa mm. köyhyyteen. Tällä hetkellä olen lukemassa Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -teosta, jota suosittelen lämpimästi kaikille. Kirja koostuu kirjoituskilpailuun osallistuvien köyhien ihmisten kirjoittamista tarinoista, joissa kerrotaan arkipäivän pärjäämisestä ja köyhyyden aiheuttamasta häpeästä. Niistä kuvastuu paljon erilaisia elämänkokemuksia ja kehityskulkuja, joiden seurauksena köyhyys on muodostunut pysyväksi olotilaksi.