Jos ihmisellä olisi kovalevy, haluaisin nollata omani juuri nyt.
Elämme aikaa, jossa pitäisi ylläpitää sosiaalisia suhteita, elää terveellisesti, huolehtia perheestä, harrastaa ja menestyä uralla. Vahva sitoutuminen omaan työhön ja korkeat tavoitteet altistavat helposti työuupumukselle. Joka neljäs työikäinen suomalainen kärsii lievästä työuupumuksesta. Ja näin on käynyt nyt myös minulle. Olen siirtynyt vuosi sitten uuteen toimipisteeseen töihin, jonne sopeutuminen on ollut melko vaikeaa. Lisäksi työssäni on jatkuvia muutoksia muuttuvien ohjeiden ja vaihtuvan henkilöstön takia. Viime aikoina koko työyhteisö on ollut suurten muutosten äärellä.
On olemassa väsymystä johon auttaa nukkuminen ja lepo. Ja on olemassa väsymystä, jossa olet puristanut kaikki mehut itsestäsi eikä sinulla ole enää mitään annettavaa työlle, läheisille, ystäville eikä omalle hyvinvoinnille. En ole jaksanut tehdä pitkään aikaan asioita joista pidän tai pitäisi tehdä. Jäin usein töihin hoitamaan asioita, jonka takia en ehtinyt joogaan (ja johon olen harrastuksena rakastunut täysin!). Viikonloput eivät enää riittäneet palautumiseen, vaikka kuinka yritin levätä. Lopulta työ oli ainoa asia joka hallitsi arkeani ja imi minusta kaiken irti.
Olen ollut nyt yli kuusi viikkoa sairaslomalla, jonka aikana olen oikeastaan vain nukkunut hurjia tuntimääriä ja yrittänyt hoitaa välttämättömiä asioita, kuten laskujen maksamiset ajallaan. Sosiaalisissa tilanteissa olen ollut kiinnostunut muiden asioista, mutta en ole pystynyt kuuntelemaan ja muistamaan heidän kertomiaan juttuja sekä olen sanonut väsyneenä asioita, joita en ole tarkoittanut. Olen unohdellut valtavasti asioita, niin pieniä kuin suuriakin.
Usein uupumuksen rinnalla kulkee masennus. En kuitenkaan koe olevani masentunut, ainoastaan väsynyt ja kaikkeni antanut. Harmitti ihan valtavasti, että olin epäonnistunut kuuntelemaan itseäni ja pitämään itsestäni huolta. Kaipasin avuksi lomaa, lepoa ja keskusteluapua. Lääkäri antoi kuitenkin diagnoosiksi sekamuotoisen ahdistus- ja masennusreaktion ja määräsi minulle mielialalääkkeitä, joiden käytön lopetin muutaman viikon jälkeen. Lääkkeistä tuli entistä väsyneempi, turtuneempi ja huonompi olo. En ole kamalan lääkemyönteinen, mutta avoin kokeilemaan mikäli lääke todetaan tarpeelliseksi. En kuitenkaan pidä ajatuksesta, että uupuneelle tarjotaan mielialalääkkeitä, jotta tämä voisi palata nopeammin töihin. Tehokasta ehkä, mutta ei järkevää.
Juhannuksena minulla oli pitkästä aikaa sellainen olo, että olen jälleen elossa. En väsähtänyt keskusteluista ja uusista sosiaalisista tilanteista sekä olen saanut nukuttua kokonaisia öitä. Olen jaksanut tehdä ruokaa ja tehnyt pieniä muutoksia kodin sisustukseen, jotka tuovat raikkautta ja energiaa. Toipumiseen on auttanut lepo, läheisten tuki ja ymmärtäväisyys sekä puhuminen ja kehotietoisuus (hengitysharjoitukset ja hieronta). Nämä ovat mielestäni oikeat lääkkeet uupumisen hoitamiseen.
Vaikka palaan hieman vastahakoisesti töihin ensi viikolla, aion pitää omasta hyvinvoinnistani paremmin huolta. Siihen auttavat erilaiset innostavat kokeilut ja leikkimieliset haasteet (tietenkin kevyellä otteella ja pienin askelin), jotka laittavat minut keskittymään itseeni ja pitämään itseni arjen keskiössä. On aika opetella kastelemaan itseään säännöllisesti, ettei nuupahda uudelleen elottomaksi ja voimattomaksi.
