26. toukokuuta 2018

Kunnianhimoista seikkailua Japanissa

Reilu kuukausi sitten olin Japanissa Nikkon upeiden vuorten keskellä ihmettelemässä kansallispuistoa ja epävakaata säätä. Matkamme oli tuolloin puolessa välissä ja Nikko oli yksi ihastuttavimmista paikoista, erityisesti majapaikkamme Stay Nikko Guesthouse vei sydämeni. Pääsin kokemaan ja näkemään uskomattomia asioita, mutta samalla matka oli hyvin raskas. Matkasta teki raskaan liian kunnianhimoinen matkasuunnitelma.

Mitä tekisin toisin ensi kerralla?

Rainy and cloudy Nikko

Matkustaminen

Matkareittimme oli hyvin yksinkertaistettuna seuraava:
Nagoya - Kyoto - Osaka - Nara - Tokyo - Yokohama - Sendai - Matsushima - Nikko - Tokyo - Kawaguchiko - Toyohashi - Takayama - Nagoya

Matkustimme ympäri Japania erittäin tiuhaan tahtiin. Yhdessä paikassa tuli yövyttyä enimmillään kolme yötä, mutta sekin oli Tokyossa, jossa painelimme menemään toden teolla. Suurin osa matkasta oli yhden yön pysähdyksiä. Muokkasimme hurjasti matkasuunnitelmia ennen lentoa kirsikankukkien kukinta-ajan aikaistumisen takia. Myös matkan aikana teimme muutamia muutoksia suunnitelmiin. Se oli tavallaan helpottavaa ja teki matkustamisesta joustavaa. Myös JR-passi toi vapauden liikkua ja hypätä melkein mihin tahansa JR-linjan junaan. Se ei kuitenkaan poistanut kunnianhimoista reissaamista.

Ajattelimme, että kalliin JR-passin myötä kaikki täytyy ottaa irti ja yritimme käydä mahdollisimman monessa kiinnostavassa kohteessa. Se oli kuitenkin virhe ja puolessa välissä matkaa molemmilla oli jo havaittavissa väsymystä. Osa kohteista olivat hyvin suosittuja turistikohteita, jotka olivat omalla tavallaan raskaita. Lisäksi saavuimme moneen paikkaan iltapäivällä, jolloin osa mielenkiintoisista paikoista olivat jo kiinni ja aamulla jatkaisimme jo matkaa.

Ensi kerralla: Otan enemmän aikaa ja viivyn pidempään kohteessa. Etenkin pienemmissä paikoissa nähtävyydet, kaupat ja ravintolat saattavat mennä kiinni jo viiden aikaan, kuten Nikkossa ja Takayamassa. Saavu siis illalla, ota iisisti, seuraavana päivänä tutustu ja ihastu!

Fushimi Inari-taisha Shrine, Kyoto

Majoitus

Majoituksen varaaminen etukäteen oli erittäin toimivaa ja suurimmassa osassa oli ilmainen peruutus tiettyyn päivään mennessä. Majapaikoissa oli erittäin ystävällinen henkilökunta ja jokainen paikka oli kokemus: osa erittäin hienoja japanilaistyylisiä (ryokan) huoneita ja osa ahtaita hostelleja. Variaatiot olivat huikeita ja kävisin melkein jokaisessa paikassa uudelleen.

Useimmissa majapaikoissa ainakin yksi henkilökunnan jäsenestä osasi hieman englantia. Mieheni osasi kuitenkin asioida perusfraaisen avulla henkilökunnan kanssa, sillä hän on käynyt useita kertoja Japanissa. Hän sai usein henkilökunnan iloiseksi kielitaidoillaan ja usein asiointi jäikin hänen kontilleen.

Ryokanit olivat todella mahtavia kokemuksia niiden eksoottisuuden, rauhallisen tunnelman ja erittäin ystävällisen henkilökunnan ansiosta. Ne ylittivät odotukseni ja usein jäin harmittelemaan, että en osannut kiittää tarpeeksi heidän vieraanvaraisuudestaan.

Ensi kerralla: Yritän rohkeammin asioida japaniksi sekä otan mukaan suomalaisia makeisia ja pieniä kortteja, johon voin kirjoittaa kiitokseni majapaikan henkilökunnalle. Eksoottisissa ja vieraanvaraisissa majapaikoissa oma kielitaitoni ei riittänyt osoittamaan kiitollisuutta tarpeeksi, joten pieni lahja ja kömpelösti kirjoitettu kiitos Google Translaten avulla voisi saada lämpimän kiitokseni perille.

 Stay Nikko Guesthouse

Tietenkään kaikkeen ei aina pysty varautumaan etukäteen, mutta mielestäni on hyvä välillä pysähtyä miettimään omia matkustustapojaan ja/tai varusteitaan. Kävelimme reissussa yllättävän paljon ja ensi kerralla valitsen ainakin kenkäni huolellisemmin. Ne menivät nimittäin rikki ja myös farkut jäivät viimeisien päivien aikana erään hotellin roskikseen. Rinkka oli ehdoton plussa reissun aikana sekä kompassi ilmansuuntien etsimiseksi.

Matka oli pitkä, raskas ja samalla huikea. Pääsin myös pitkästä aikaa valokuvaamaan! Kuvia tulikin aikamoinen läjä, joten alla muutama ehdoton suosikkini. Toivottavasti pääsen käymään Japanissa vielä uudelleen! Ja ottaisin iisimmin, sillä kaikkea ei tarvitse nähdä kerralla.

Cherry blossom, Himeji Castle

 Fushimi Inari-taisha Shrine, Kyoto

 Kokoen Garden, Himeji

 Gion, Kyoto

 Kyoto

Cute friend, Nara Park 

Sendai 

 Godzilla head, Shinjuku

Sakura festival, Sendai 

Matsushima 

Sunset, Tokyo Metropolitan Government Building

 Mt. Fuji, Kawaguchiko

Spring festival, Takayama

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti